Nykytaide on oman aikansa taidetta, joka on sidoksissa vallitsevaan elämäntapaan. Taidenautintojen tuottamisen lisäksi nykytaide herättää ajatuksia ja tunteita. Taideteokset pyrkivät herättämään vuorovaikutteista keskustelua taiteen tekijöiden ja suuren yleisön kanssa.

Nykytaide on määrittelemätöntä

Nykytaiteelle ei voida määritellä tiettyä tekotapaa tai tekniikkaa. Perinteisestä taiteesta poiketen nykytaide sisältää uusia ideoita, näkökulmia, aiheita, materiaaleja tai tekotapoja. Nykytaide jakaantuu useisiin eri esitystapoihin, kuten installaatioihin, kineettiseen taiteeseen tai mediataiteeseen. Nykytaide antaa taiteilijalle mahdollisuuden käyttää laajaa skaalaa taiteen tekotapoja herättämään ideat eloon.

Nykytaide saattaa tuntua vaikeaselkoiselta

Nykytaide tuntuu toisinaan vaikeaselkoiselta. Nykytaide on monitahoista taidetta, joka puhuttelee ihmisiä hyvin eri tavalla. Se voi käsitellä esimerkiksi päivän polttavia aiheita ja saada aikaan hyvin monenlaisia reaktioita kantaaottavuutensa vuoksi.

Nykytaide oli erityisen pinnalla 1970-luvulla

Nykytaide taiteenmuotona tuli tunnetuksi erityisesti 1970-luvulta alkaen. Tuolloin modernismi ja moderni taide alkoivat saada uusia muotoja. Modernista taiteesta poiketen nykytaide muuttaa koko ajan muotoaan ja elää ajan hengessä. Teoksia tuodaan myös museoiden ja gallerioiden ulkopuolelle.

Ars-näyttelyt

Suomessa alettiin vuodesta 1961 alkaen järjestää Ars-näyttelyitä, jotka esittelivät kansainvälistä nykytaidetta suurelle yleisölle. Ajatuksena oli luoda Suomeen säännöllisesti pidettävä nykytaiteen näyttely, kuten Venetsian biennaali. Vuodesta 2011 Ars on järjestetty Kiasman nykytaiteen museossa.

Kiasma

Suomen merkittävin nykytaiteen museo Kiasma sijaitsee Helsingin keskustassa. Kiasma on osa Suomen kansallisgalleriaa. Kokoelmissa on taidetta suomalaisilta ja lähialueiden taiteilijoilta, jotka ovat debytoineet vuoden 1960 jälkeen. Kiasman lisäksi nykytaiteesta voi nauttia esimerkiksi Espoon EMMAssa ja Tampereen nykytaiteen museossa.

Frame Finland

Frame Finland tukee taiteen ammattilaisten kansainvälistä toimintaa. Tavoite on tehdä suomalaisesta nykytaiteesta kansainvälisempää ja näkyvämpää. Framen suurin kansainvälinen hanke on tilata ja tuottaa näyttely Venetsian taidebiennaalin Suomen paviljonkiin.

Nykytaide kehittyy jatkuvasti. Se ihastuttaa, vihastuttaa, ihmetyttää, vaikuttaa ja viihdyttää. Nykytaidetta löytyy myös taidenäyttelyiden ulkopuolelta, kuten julkisista tiloista ja katukuvasta. Nykytaide onkin helposti kaikkien saavutettavissa.