Helsingissä on runsaasti nykytaidetta museoissa, gallerioissa ja julkisilla paikoilla. Kesäaikana taidetapahtumat lisäävät kulttuuritarjontaa. Helsingin keskustassa sijaitseva nykytaiteen museo Kiasma on ehdottomasti koko Suomen nykytaiteen koti.

Kiasma ja muita Helsingin nykytaiteen museoita

Kiasmassa järjestetään nykytaiteen näyttelyitä ja erilaisia esityksiä. Rakennus itsessään on jo näkemisen ja käymisen arvoinen. Kiasmassa järjestetään nykytaiteen ARS-suurnäyttelyitä. Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmaan kuuluu yli 9000 teosta. Tennispalatsin HAM-gallerian näyttelytiloissa esitellään suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta. HAM-näyttelyyn on aina ilmainen sisäänpääsy.

Suurin osa Helsingin kaupungin taidemuseon kokoelmasta, noin 3500 taideteosta, on kaikkien nähtävillä julkisissa tiloissa. Ulkoveistoksia on Helsingin alueella noin 500 kappaletta. Helsingin kaupungin taidemuseon missio onkin tehdä taiteella Helsingistä hauskempi. Julkiset taideteokset luovat kauniin kaupunkiympäristön.

PUBLICS

Checkpoint Helsinki aloitti toimintansa vuonna 2013. Nykyään se tunnetaan nimellä PUBLICS. PUBLICS on nykytaideorganisaatio, jonka tavoitteena on tuottaa nykytaidetta Helsinkiin. Organisaatio tuo kansainvälisiä taiteilijoita ja kuraattoreita työskentelemään Helsinkiin nykytaiteen hyväksi. Ohjelmistoa esitetään vaihtelevissa paikoissa ympäri kaupunkia.

Taidegallerioita

Nykytaiteeseen on helppoa tutustua kiertelemällä Helsingin taidegallerioita. Keskustassa olevia taidegallerioita on muun muassa Oksasenkatu 11, Galerie Forsblom, Galeria Anhava, Helsinki Contemporary, Project Room ja Exhibition Laboratory, Galleria Kotka, Sorbus, Taidesalonki, Forum Box ja Galleria Ama. Useissa gallerioissa järjestetään myös konsertteja ja keskusteluhetkiä taiteesta.

ArtHelsinki

Vuodesta 2008 alkaen vuoteen 2015 Helsingissä järjestettiin ArtHelsinki-messutapahtuma. Messut siirtyivät vuonna 2016 Habitare-sisustusmessutapahtuman alle. Messujen päämäärä oli lisätä nykytaiteen tietoisuutta ja lisätä sen kysyntää. ArtHelsingin ja Habitaren yhteisestä toiminnasta syntyi Signature-näyttely, joka esittelee kotimaista nykytaidetta, ja jonka ajatuksena on olla silta taiteen ja muotoilun välillä.

Helsingissä järjestetään myös pieniä taidemessuja

Helsingissä järjestetään lisäksi taiteilijavetoisia melko pieniä taidemessuja, kuten Art Fair Suomi -taidefestivaali. Art Fair Suomi -tapahtuma pidetään Kaapelitehtaalla, Helsingissä. Tapahtuma on nykytaidefestivaali, jossa on myyntinäyttelyitä ja erilaisia tapahtumia.

Nykytaidetta voi hankkia Helsinki Today – Contemporary Art -huutokaupassa. Nykytaidetta on myynnissä sekä vasarahuutokaupassa, että online-huutokaupassa. Huutokaupassa on tarjolla nykytaidetta ja designia.

Helsingissä on runsaasti tapahtumia ympäri vuoden. Nykytaidetta on nähtävissä etenkin kesätapahtumissa, kuten Taiteiden yössä. Vuonna 2020 Helsingissä tullaan järjestämään ensimmäinen nykytaiteen suurtapahtuma, merellinen julkisen taiteen biennaali.